Merja Luukkonen kävi elokuussa 2010 Joensuussa kouluttamassa seurakuntien lapsityön väkeä nukketeatterin maailmaan. .
Teksti ja kuvat: Virpi Hyväirinen, Kirkkotie-lehti, julkaistu luvalla.
”No nyt on nukkeja!”
Nukketeatteri Sananjalan Merja Luukkoselle nuket ovat työ, opiskelu ja harrastus. Luukkonen kävi elokuussa Joensuussa kouluttamassa seurakuntien lapsityön väkeä nukketeatterin maailmaan.
Nuket tulivat Merja Luukkosen elämään uudella tavalla vuonna 2003, kun hän osallistui Vivamossa nukkekurssille, ja teki elämänsä ensimmäisen ison tasonuken, Valtterin.
– Valtteri lähti heti elämään omaa elämäänsä. Innostuin siitä kuinka Valtteri kohtasi lapset – ja aikuiset. Halusin oppia lisää.
Työksi nuket tulivat Luukkoselle vuonna 2005, kun Kansan Raamattuseuraan tsunamin jälkimainingeissa tehtiin tuntikokonaisuus surusta ja ikävästä.
– Teimme Helena Kaipion kanssa nukketeatteriesityksen Piilopaikka. Siitä alkoi nukketeatteri Sananjalka, ja samalla minun elämässäni avautui uusi, ihmeellinen maailma.
Tänä päivänä nuket ovat Luukkoselle työ, opiskelu ja harrastus.
– Opiskelen teatterialan ammattitutkintoa, teen Sananjalassa niin nukkeja kuin käsikirjoituksia ja lauluja – ja tietysti kierrämme esittämässä nukkenäytelmiä ympäri Suomen.
– Kotinikin on varsinainen nukkekoti. Kun oikein innostun, tahtoo nuken rakentaminen levitä vähän joka huoneeseen ja nurkkaan.
”Miksi sen suu ei liiku?”
Itsekin pitkään seurakuntien lapsi- ja perhetyötä tehneelle Luukkoselle on tuttua se, että seurakuntatyössä tarvitaan aina uutta ohjelmaa erilaisiin tilaisuuksiin.
– Jo yhdestä nukesta on lapsityössä paljon iloa. Se voi olla lapsiryhmässä kertomassa tarinoita, kyselemässä tärkeitä kysymyksiä niin lapsilta kuin aikuisiltakin. Sen avulla voi käsitellä vaikeitakin asioita ja löytää yhdessä lasten ja aikuisten kanssa vastauksia lapsen arjen kysymyksiin.
– Jos seurakunnassa on useampia nukkeja, niillä voi tehdä monenlaisia teatteriesityksiä: raamatunkertomuksia, opettavaisia tarinoita ja satuja.
Merja Luukkonen on huomannut, miten helppoa ihmisten on samaistua nuken kokemaan ja kertomaan.
– Lapset ottavat Valtterin niin tosissaan. Kerrankin eräs pikku poika istui Valtterin ja minun vieressä, ja kysyi yht’äkkiä minulta, miksi Valtterin suu ei liiku. Sanoin: ”Kato ku Valtteri on nukke”. Poika hölmistyi ja totesi närkästyneenä: ”Höh, mutta ihan elävä nukke”.
Jokainen nukke on uniikki
Luukkonen piti elokuussa Joensuun seurakuntayhtymän lapsityön väelle neljän päivän nukkekurssin. Sen aikana syntyi kuusitoista 60-80–sentin korkuista tasonukkea. Kukin nukke on oma persoonansa. Ilmeissä, materiaaleissa ja asennoissa on luonteikas aidon käsityön leima.
– Teimme nuket alusta alkaen. Nuken teko aloitettiin niskassa olevan puutapin pään päällystämisestä, "kärsästä", sen ympärille tehtiin nenä, posket, leuka, otsa ja silmät. Sitten ommeltiin takaraivo, selkäranka, kädet, jalat ja keskivartalo. Jokainen osa tehtiin käsin ommellen, kertoo Pielisensuun seurakunnan lapsityönohjaaja Pirjo Kuikka.
Kurssilla opittiin myös nukella esittämisen eli nukettamisen perusteita.
– Hartauksissa näin, miten kouluttaja käytti nukkeja ja oivalsin niiden monikäyttöisyyden. Uskon, että nuket tuovat lasten hartauselämään oman hyvän panoksensa, Nukke voi kysellä ja kyseenalaistaa aikuisten juttuja. Nukke on lapsen kokoinen "lapsi", joka kertoo, miten hän näkee maailmaa.
Virpi Hyvärinen Joensuun srk tiedottaja Kirkkotie
